Huoneeni osasto 5:llä on kuin elokuvasta. Se on pieni. Seinät ovat valkoiset, kuten kaikki muukin huoneessa. Verhot ja vuodevaatteet ovat lemmikinsiniset. Kolmannen kerroksen ikkunasta näkee jo hieman kellastuneita puita sekä jonkin vanhaa tehdasta muistuttavan rakennuksen, jonka piippu on punaisista tiilistä rakennettu. Huoneessani kuuluu vain sadeveden tanssi katolla, näppäimistön vaimea naputus ja yhteishuoneesta kantautuva tv:n sekava ääni. Minulla on  kovin epätodellinen olo.

Juuri nyt kaipaisin tupkkaa, hyvää viskiä, pehmeän nojatuolin, viltin ja jazzia. Niin, ja kissani syliini kehräämään. Rakastan sitä elukkaa enemmän kuin osaan edes kuvailla. Syy siihen mikä minut sai tänne lähtemään, oli itse asiassa juuri se kissa. Ajattelin tappavani itseni, mutta sitten mietin kuka ruokkii viattoman pikku kissanpennun siihen asti että ruumiini löydetään. Kirjoitin äidille viestin että voitko ottaa kissan, mun on ihan pakko päästä sairaalaan.
Kiitos, Taika.