Blogiarkisto

Lukijat

Sisällön tarjoaa Blogger.
torstai 29. syyskuuta 2011

Ihmissudet ja vampyyrit? Kyllä, luitte oikein.


Aiemmin kirjoittelinkin tästä jo jossain blogissani. Ja nyt shh, olen vakavissani.
Aihe saattaa aiheuttaa joissain ihmisissä melkoisia vastareaktiota mutta olkaa kilttejä ja pitäkää mölyt mahassane. Pikku pääni ei taida vielä ihan kestää niitä, ettekä niillä kuitenkaan saisi muutettua suhtautumistani asiaan.

Olen siis ihmissusi. Ja osittain vampyyri.
Ei. En nyt larppaa tai roolipelaa. Olisi aika pitkä larppi, koska tätä on jatkunut jo 7 vuotta.

Mitä sana "ihmissusi" merkitsee minulle?

 -Tunnen suurta yhteenkuuluvuutta luonnon, ja erityisesti susien kanssa, ja tuntuu että jotenkin kuulun niiden pariin. Näen unia niistä ja toivon usein että voisin lähteä pitkälle vaellukselle jonnekin luonnon keskelle vain olemaan oma itseni mutta se on vaikeaa näin modernisoituneelle ihmiselle.

-Arvostan perhettäni ja ystäviäni, "laumaani", enkä tulisi toimeen ilman heitä.

-Minulla on jotain susi-/koiramaisia piirteitä kuten herkkä hajuaisti (hassuinta on ehkä se että oikeastaan mikään ei haise pahalta, vain voimakkaalta ja omituiselta ehkä). Hermostun myös kovista äänistä ja metelistä sekä suurista, vieraista ihmisporukoista. En myöskään lähde mielelläni kävelemään kovin aukeille paikoille kuten pellolle, vaan kierrän ne reunoja myöten. Tykkään myös pihveistäni mediumina tai jopa raakana. Liian kypsä liha on...  no, paskaa. Olen joitain kertoja irtautunut ruumiistani meditoidessani tms ja henkiolemukseni on ottanut suden muodon.
Ja päästelen välillä kummallisia ääniä.

Mitä se EI tarkoita:
-En muutu täysikuulla sudeksi (olen silloin tosin herkempi lipsahtamaan ulos kropastani ja näkemään unia susista, sekä helvetin energinen. Ja seuraavan  päivän olo vastaa lievää krapulaa.)
-En satuta ihmisiä mielelläni. Yritän itse asiassa välttää sitä vähän liiallisuuksiinkin asti.
-En ole erityisen pitkäikäinen tms.
-En ole yliluonnollisen voimakas (joskin kuntosaliohjaaja ihmetteli miten mun reisilihakset on vahvistuneet niin nopeasti XD).
-En pukeudu mitenkään "susimaisesti" eikä se muutenkaan näy ulospäin. En hae huomiota. Tahdon vain että läheiseni lukevat tämän ja ymmärtävät mistä on kyse.
-Tämä ei ole oire psyykkisestä sairaudesta. Lääkärini sanoi, että se ei haittaa arkielämääni millään muotoa, eikä se ahdista minua, tai aiheuta riskejä minulle tai muille, sitä ei näin ollen voida luokitella oireeksi esimerkiksi jostakin psykoosisairaudesta. Ja jos joku on vielä eri mieltä, miettikääpä esimerkiksi uskontojen ja psykoosien rajan määritelmää. Eikö sekin ole aika veteen piirretty viiva?

Olen juu yleensä vähän kuin leikkisä koiranpentu. Perkeleesti ajatuksia ja hosumista ja energiaa.

Olen hyväksynyt Suden osaksi itseäni jo 13-vuotiaana, joten ei turhaa kritisointia kiitos. Jos pidätte mua idioottina larppaajana niin olkaa nyt sen verran järkeviä että pidätte suunne kiinni.

Tämä aihe tuli mieleen tästä:

http://www.findance.com/uutiset/16575/raakaan-tekoon-osallistunut-teinitytto-olen-vampyyri-jossa-osa-ihmissutta

Paskin artikkeli ikinä, koska a) ei yhtäkään lähdettä mainittu ja b) heti kun meikäläiset tekee jotain typerää, syytetään koko yhteisöä ja heti kun esimerkiksi joku yksittäinen ihminen tekee jotain typerää, mollataan vain sitä yhtä henkilöä. On ok olla tummaihoinen, on ok olla homo, miksi siis ei ole ok olla ihmissusi tai vampyyri?

En voi toki todistaa mitenkään sitä että olen ihmissusi. En edes itselleni. Ja se onkin vaivannut minua pitkään. Olen kuitenkin kokenut itseni sellaiseksi niin pitkään, että se identiteetti on jo osa minua ja olen sinut sen kanssa, ja olen viime aikoina uskaltanut tuoda sitä puolta enemmän esille. Toivon että siihen suhtauduttaisiin avoimin mielin.

Minussa on myös osa vampyyriä, mutta siitä lisää joskus myöhemmin. :)

1 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.

The sorting hat says that I belong in Hufflepuff!

Said Hufflepuff, "I'll teach the lot, and treat them just the same."

Hufflepuff students are friendly, fair-minded, modest, and hard-working. A well-known member was Cedric Diggory, who represented Hogwarts in the most recent Triwizard Tournament.

 


Take the most scientific Harry Potter Quiz ever created.

Get Sorted Now!

About Me

Oma kuva
Näkymätön Ninni
20v, diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö. Perus ikiteini Hyvinkäältä, harrastuksina kuvataide ja armoton blogittaminen. Rakastan kissoja, musiikkia ja läheisiäni joita ilman en olisi nyt tässä. Olen uskonnoltani Wicca ja ylpeä siitä.
Tarkastele profiilia