Heippa! Tämä onkin eka teksti tähän blogiin. Ajattelin tehdä heti alkuun pienen esittelypostauksen. Nimeni on Niina (useimmat sanovat ihan vaan Nini), ja netissä pyörin nimillä Skulljuice ja Tyttö. Minulla on ihanat vanhemmat, ihania ystäviä ja taatusti maailman ihanin kissa. Kuulostaako hyvältä?
Vitut siitä, sillä minulla on myös epävakaa persoonallisuushäiriö, määrittelemätön syömishäiriö ja todennäköisesti muutakin diagnosoimatonta soopaa.
Eli elämä ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista. Mielialanvaihtelut on rajuja kuin myrskyt syyskuussa, ja selviytymisvietti on korjaantunut nykyisin lähinnä itsetuhovietillä.
Tätä on jatkunut jo useamman vuoden, ensimmäiset oireet koin ihan lapsena (keskittymisvaikeuksien, tunne-elämän herkkyyden ja joidenkin harha-aistimuksien muodossa). Sain kuitenkin diagnoosin ja hoitoa vasta vuonna 2008. Siitä lähtien olen ravannut sitten eri lääkäreillä, psykologeilla, psyk. sairaanhoitajilla ja terapeuteilla. Lääkitystä on säädetty ja vaihdettu useammin kuin kykenen muistamaan ja pariin otteeseen olen suljetulla osastollakin viettänyt öitäni (kuten juuri nytkin, kirjoitan tätä Kellokosken psykiatrisen sairaalan osasto 5:llä).

Oireeni ovat melko laaja-alaisia mutta suurin lienee varmaan lähes täydellinen itsetunnon puute. Olen yrittänyt hukuttaa pahaa oloani ja purkaa itseinhoani viiltelyllä, syömisen kanssa pelleilyllä, ihoni ja hiusteni repimisellä, alkoholilla sekä lääkkeiden väärinkäytöllä. Joista merkittävimmät kompastuskivet ovat minun tapauksessani olleet viiltely ja alkoholi.

Tämän blogin tarkoituksena on vähän avartaa muiden näkemystä tämäntyyppisistä mielenterveysongelmista sekä toimia henkilökohtaisena päiväkirjanani, ajatusseulanani ja vertaistukena muillekin vaikeuksissa oleville. Eli kommenttia saa toki laittaa ja vaikka kysellä sähköpostiakin jos siltä tuntuu - jos tätä nyt siis kukaan tulee koskaan lukemaan.



Oon nyt tosiaan Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa. Olin vähän päälle viikon kasiosastolla ja tänään sain sitten siirron vitoselle. Olo on jo vähän parempi, välillä pukkasi parin päivän maniakausikin vissiin päälle - mutta kuten tästä voi päätellä, mielialat sahaa etelästä pohjoiseen ihan miten sattuu. Ja itsemurha-ajatuksia on vieläkin paljon paremmasta fiiliksestä huolimatta.
Pelottaa vähän ettei meikätyttöä saada koskaan kuntoon.