Ahdistaa olla näin vitun iso ja kömpelö. Ei niinkään edes lihava. Vaan helvetin iso. Kuin norsu lasikaupassa. Haluisin olla pieni, siro ja suloinen.
En ole tänään syönyt kuin 200 kaloria, mutta en ole kyllä liikkunutkaan juuri yhtään, ja se tässä on juuri se mikä kaduttaa. Lihakset vaan on niin kipeänä edellisistä treeneistä että pystyn hädin tuskin kävelemään, saati sitten juoksemaan tai riehumaan salilla. Ahdistaa.

Mulla on ihan helvetin kylmä. Ja tosi yksinäinen olo. Haluisin että Chris olisi täällä, tai että edes Taika olisi mun sylissä kehräämässä. En käsitä miten niin pientä olentoa voi ikävöidä näin paljon. Se tuttu ja turvallinen pikku kerä mun sängyllä vaan tuo niin uskomattomasti lämpöä ja turvallisuudentunnetta.

Haluisin jo pois täältä osastolta, takaisin mun omaan elämään ja tuttuun rytmiin. Heräisin aamulla, pistäsin kahvin tippumaan ja ruokkisin kissan. Ja loppupäivän ohjelmasta saisinkin päättää itse. Näkisin taas mun kavereita ja perhettä, eikä tarvitsisi olla niin eristyksissä ja tuntea itseään niin saatanan hulluksi. Oon niin väsynyt tähän rääkkiin.