(Kuvassa minä, jännitin tosin kaulaani hieman tässä kuvassa. Solisluut ovat ainoat luut vartalossani jotka ovat tällä hetkellä ylipäätään näkyvillä...)

Ajatukseni ovat jumissa, ja tuntuu että aika matelee. Katselen linnanjuhlia televisiosta äidin kanssa, ja ihminen toisensa jälkeen lipuu kuvaruudun halki. Katson ruutua tyhjin silmin ja huokaisen. Rinnassani tuntuu kivulias tyhjyys joka ei ole ollut siellä pitkään aikaan. Tunnen halun ahmia kasvavan hetki hetkeltä suuremmaksi, ja koitan parhaani mukaan taistella sitä vastaan. Ainoa asia johon ruoka oikeasti auttaa on fyysinen nälkä.

Lantraan Sisilialaista sitruunalikööriä veteen ja juon hitaasti lasillisen, odottaen että tyhjyys katoaa.