Mä en oikein taas tiedä mikä mua ahdistaa. Jotenkin se on tää et tää mun paranemistehtävä tuntuu niin saatanan vaikealta ja isolta jutulta. Tavallaan uskon että pystyn siihen, mutta toisaalta taas tuntuu että se tulee olemaan niin saatanan hankalaa... Vähän pelottaa. Tähän asti on mennyt ihan hyvin, en oo viillellyt neljään päivään ja silleen... Mutta ajatukset Anasta meinaa koko ajan pukata takaisin. Jotenkin se ei oo enää edes siitä kiinni ettenkö tykkäisi kropastani tai itsestäni, vaan siitä että en vaan halua syödä. Oon miettinyt että onkohan mulla edes ollut kunnon syömishäiriötä missään vaiheessa kun oon kuitenkin tuntenut oloni ison osan ajasta ihan seminätiksi. Mitä nyt niiden ahdistuskohtausten iskiessä.

Anygays. Nyt on silleen jees olo että kissa pörrää tässä vieressä, rekisteröidyin juuri eräälle uudelle wiccafoorumille ja silleen. Ihan hyvä käydä muillakin sivuilla kuin joillain mielenterveyteen liittyvillä. Saa muuta ajateltavaa. Tuntui ihan kivalta löytää tuollainen pikkuyhteisö täältä netin syövereistä. :)