Kahdeksansataa kaloria, kipu kurkussa ja vatsassa, syyllisyyden hirttosilmukka kaulalla. Selailen hajamielisenä muotilehtiä, yrittäen saada muuta ajateltavaa mutta epäonnistuen siinä. En osaa kiinnittää huomiota muuhun kuin siihen miten hoikkia kuvien mallit ovat, miten täydellisiksi photoshopatut vartalot loistavat lehden kiiltävillä sivuilla. Tunnen itseni valtavaksi norsuksi. Itku taistelee tietään ulos, mutta en saa itkeä. Minun on pysyttävä vahvana, yritettävä joka päivä kovemmin ja kovemmin, kunnes saavutan täydellisen kontrollin.

Sokerisen toffeen ja lähinnä ruoholta maistuvien papujen kuvottava makuyhdistelmä polttelee edelleen kurkussani. Edes tupakka ei onnistunut peittämään sitä. Tai kenties se maku on vain mielessäni, pinttyneenä hetkeksi muistoihini muistuttaen minua virheistäni. Vaikka suussani maistuu pahalta ja oloni pitäisi olla onnellisen tyhjä kuten yleensä puhdistuksen jälkeen, se ei sitä ole. En saanut kaikkea ulos sillä pelkäsin suihkun viemärin menevän tukkoon. Tai äitini kuulevan hiljaisen kakomiseni tv:n mölyn yli.

Otan sakset käteeni ja itkua vääntäen alan leikellä langanlaihojen mallien kuvia lehdistä talteen, kuin rangaistukseksi itselleni, muistuttaen siitä että en saa luovuttaa. En koskaan.

Mutta lupasin sinulle että syön.