Oon huolissani H:sta. Meille tuli eilen pientä kränää ja selvisi että se johtui loppupeleissä siitä että se oli ylistressaantunut ja suuttui aika pienestä. Ei silleen ihan turhasta mutta kuitenkin. Ja luulisin että H on sellainen ihminen että se ahdistus saa mennä aika pahaksi ennen kuin se alkaa purkaa sitä muihin tolla tavalla. Toisaalt, mulla ainakin on se että uskallan näyttää sen puolen itsestäni vain niille ihmisille joihin todella luotan, eli ehkä mun pitäisi olla otettu. Mutta ei se estä mua olemasta huolissani. Musta tuntuu että H tarvitsisi kunnon apua, ja ehdottomasti se ansaitsisi sitä, mutta se ei vaan tunnu saavan sitä mistään. Mä en oikein voi muuta kuin yrittää parhaani mukaan tukea sitä tällaisina aikoina, mutta tiedän kyllä kokemuksesta että on se silti ihan erilaista pyristellä ylös masennuksesta jos on ihan ammattilainenkin siinä tukemassa.
Toivon kaikkea hyvää H:lle, se on todella rakas ja tärkeä ihminen mulle ja haluaisin että sillä on hyvä olla. <3