Eilen mulla ei ollut mitään intoa nähdä Susaa, Hennaa ja Litaa. Mutta tulin tänne sitten kuitenkin, ja se osoittautui helvetin hyväksi jutuksi. Näille ihmisille mä voin puhua ihan mistä vain. Ne on käyneet läpi ihan samaa paskaa kuin minäkin, ne tietää mitä tehdä jos asiat menee vituilleen. Niillä on omat elämät ja omat harrastukset ja ne osaa olla iloisiakin. Ne osaa piristää. Tässä talossa on säännöt: Ei viiltelyä, ei oksentamista, ja jos ahdistaa niin puhutaan. Ja musta se on aika ihanteellista. Kunpa mäkin pystyisin pitämään samanlaisista kiinni omassa asunnossani. Mutta mä olen huono noudattamaan noita sääntöjä kun olen yksin, ja silloin ne on loppujen lopuksi aika turhiakin. Mä näen esim viiltelyn ja oksentelun sellaisina asioina että niistä tulee pahaa oloa lähinnä läheisille eikä niinkään  itselleen. Tai ainakin mun kohdalla on näin.

Mutta siis pointti on se että mun pitäisi varmaan hengata täällä useammin.