tiistai 25. lokakuuta 2011
Ongelma, ratkaisu?
Mulla aina vähänkin isommat elämänmuutokset laukaisee tän syömishäiriökierteen. Vanhempien avioero, taidekouluun pääseminen, sieltä pois jääminen, tekstiili- ja vaatetuslinjalle pääseminen... Plus sitten ihmissuhdekiemuroilla on oma osansa mutta juuri nää on ne pahimmat ns. triggerit. Ja tuntuu etten voi itse vaikuttaa tähän reaktiooni mitenkään. Oiskohan saatavissa jotain stressinhallintakursseja tai jotain?
Mun pitäisi vaan paahtaa ihan vitusti ja keskittyä sen muutoksen hyviin puoliin eikä pelätä sitä. Pelko on mun ongelma. Pelko siitä mikä muuttuu. En näe sitä, näen vain sen minkä menetän. Ja se mussa juuri on vikana. Mun pitäisi myös tajuta ettei mun koko elämä muutu kun pääsen vaikka johonkin kouluun. Se ei todennäköisesti vaikuta mun ihmissuhteisiin tai mihinkään muuhunkaan. Päiväohjelma ja ympäristö saattaa vaihtua, mutta todelliset ystävät tulee mukana vaikka helvettiin (ja sielläkös on jo pariin otteeseen tultu vierailtua).
Mut joo, veikkaan et auttaa jo et tiedostan tän asian.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
The sorting hat says that I belong in Hufflepuff!
Said Hufflepuff, "I'll teach the lot, and treat them just the same."
Hufflepuff students are friendly, fair-minded, modest, and hard-working. A well-known member was Cedric Diggory, who represented Hogwarts in the most recent Triwizard Tournament.
Take the most scientific Harry Potter
Quiz ever created.
About Me
- Näkymätön Ninni
- 20v, diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö. Perus ikiteini Hyvinkäältä, harrastuksina kuvataide ja armoton blogittaminen. Rakastan kissoja, musiikkia ja läheisiäni joita ilman en olisi nyt tässä. Olen uskonnoltani Wicca ja ylpeä siitä.
7 kommenttia:
Yleensä en "julkisesti" halua kommentoida blogiisi, mutta nyt olet laittanut tuohon toiseen kappaleeseen ongelman ytimen, siitä tässä mielestäni on kysymys.
Sairautesi puhkesi vanhempien avioerosta, joka ei ole sinun syy ja joka tuli täysin yllätyksenä sinulle. Oltiin perheen kanssa Irlannissa ja loman lopuksi isä ilmoitti, että hänellä on katsottuna uusi vaimo ja lapsikin alullaan.
Sinulla romahti perusturvallisuuden toinen pilari ja harva silloin pysyy enää pystyssä. Samaan aikaan oli vielä muitakin muutoksia mietittävänä.
Ymmärtääkseni pelkäsit isän menetystä, kodin hajoamista ja vieraiden ihmisten tuloa entiseen kotiisi, sinun reviirillesi.
Kun asiat ymmärtää ja yrittää hyväksyä, on helpompi työstää niitä päästääkseen turhista peloistaan lopullisesti irti.
Olen iloinen tervehtymisestäsi. Ei oteta liian suuria ja nopeita tavoitteita, vaan mennään pienellä vaihteella eteenpäin. Olet Rakas mulle!
Sun pitäis olla onnellinen siitä et sulla on molemmat vanhemmat ylipäätänsä elossa, ja et ne välittää susta.
Joo avioero on paha juttu, mut mitäs silloin kun toinen tai molemmat vanhemmat on kuollut. Et on jääny joko puoliorvoks tai täysin orvoksi?
Kaikista noista pääsee kunnolla eroon, kun jaksaa vaan yrittää, sairauteen vetoaminen ei ole syy, miksi luovuttaa. Syy on siinä vaiheessa SEKÄ sairaudessa ETTÄ sinussa itsessäsi.
Se on todellista vahvuutta, kun etsii keinoa toipua, vaikka takapakkia tulisi ihan hemmetisti. Ja sitä että jaksaa yrittää, tehostavat mieleiset harrastukset.
Kevyt paino ei välttämättä tarkoita kauneutta, koska on niitäkin jotka on sairaan rumia laihoina. Sitten on niitä jotka on laihoja luonnostaan, ei nekään aina kauniita ole.
Kun on oppinut hyväksymään itsensä, alkaa muutkin asiat menemään parempaan suuntaan. Toipuminen ei siis ala muista ihmisistä, ympäristöstä tai vanhemmista, vaan siitä mitä itse haluat.
Jos haluaa olla kaunis, ei siihen ole oikotietä. Jos haluaa olla onnellinen, ei siihenkään ole oikotietä. Kaikki täytyy vain tehdä pidemmän kaavan kautta.
Todellista vahvuutta (jos näin voi sanoa) on se että hyväksyy oman menneisyytensä, kuka sitä voisi muuttaa, ja alkaa katsoa tulevaisuuteen. Ei tietenkäät liian pitkälle vaan päivä ja viikko kerrallaan. Ei kaikkea voi/täydy saada/tapahtua heti.
Just take babysteps.
Kiitoksia kommenteista. :)
Anonyymi: Ootko kenties Henna tai Lita? :D Jotenkin kuulostaa vähän siltä toi orpoudesta puhuminen. Mutta siis joo, olenhan mä siitä kiitollinen että vanhemmat on elossa ja muuta, milloinkas mä olisin muuta väittänytkään? Ei se että mulla on molemmat vanhemmat tallessa, tee mun ongelmista yhtään sen pienempiä. Toisilla vaan vaikuttaa eri asiat siihen masennukseen ja muuhun ja toiset kestää sitä paremmin ja toiset huonommin.
Mutta siis joo, oonhan mä suurimmaksi osaksi jo ihan ok menneisyyteni kanssa kun ei sitä voi muuttaa. Pakkohan se on vaan tässä jatkaa eteenpäin vaikka välillä tuntuu kuin tervassa uisi. :D
Yap, minä se olin :D mut sä missasit yhden erittäin tärkeän pointin tost kommasta ;)
se pointti oli topiumisen asteet :D Ali kun alat itse muuttamaan asioita, kaikki sujuu helpommin.
Totta, niin mä oon alkanutkin :D
Jos Äiti tai Isä kuolee luonnollisesti, et voi syyttää heitä tai olla pettynyt heidän elämän valintoihin.
Jos vanhemmat eroavat yllättäen,ilman selkeää syytä, voit syyllistää heitä, jopa itseäsi ja olla pahastikin pettynyt.
mut entäs silloin, jos henkilö on jo ehtinyt tuntea vanhempansa, ennen kuin nämä kuolivat?
Ja lisäksi ihmiset yleensä syyllistävät itseään, kun jollekkin läheiselle on tapahtunut jotain. Silloin henkilö syyllistää ja on pahasti pettynyt itseensä.
Ja vanhempien erolle löytyy aina jokin syy, jos jättää kysymättä, mikä syy oli, niin silloin se on vain omaa vikaa.
Mitä itse tekisit vastaavissa tilanteissa?
Lähetä kommentti