Laihduttaminen ei suju (oon jumissa 75,jotain koko ajan), koulu tuntuu psyykkiseltä mahdottomuudelta ja en millään tunnu pääsevän eroon alkoholista. Tuntuu nihkeältä kirjoittaa tänne tällaista mutta näin tää mun elämä vaan tuppaa menemään, aikamoista vuoristorataa.

Muuten mulla on nyt ihan ok olo mutta olen tosiaan miettinyt tota alkoholia ja kouluakin. Haluaisin kyllä käydä siellä koulussa ja tiedän että suurin osa tästä mun väsymyksestä ja angstista on ihan vain alkoholin aiheuttamaa pohjatonta laiskuutta ja sekavuutta. Eli mun olisi todellakin hyvä päästä ryyppäämisestä eroon. Mutta miten? Tuntuu ettei mulla ole voimia ottaa itseäni niskasta kiinni ja tiedän että kukaan muu ei pysty mua täältä ylös vetämään kuin minä itse. Ei kai auta muu kuin yrittää, yrittää ja yrittää.

Tänään olisi lähibaarissa kolmen euron päivät ja arvatkaa vaan kutkuttaisiko. Mutta jos sen pystyn välttämään niin voin taas olla edes pikkuisen ylpeä itsestäni. Voisin ryyppäämisen sijaan painua salille. Siitä tulee hyvä olo ilman kaikkia turhia kaloreita. Saa nyt vaan nähdä saanko raahattua läskin perseeni sinne.

Eli ei auta muu kuin vain yrittää. En tahdo olla luovuttaja enää, olen niin lopen kyllästynyt siihen että en saa koskaan mitään aikaan. Olen kyllästynyt itsesäälissä rypemiseen ja siihen että tuon vaan huolta läheisilleni. Mä haluan kerrankin olla jotain.

Tänään teen varmaan ruoaksi kaalia ja kanaa sitten kun äiti tulee käymään, ja illalla syön puuroa. Otin juuri kuitulisät ja kelasin keittää vihreää teetä. Jos vaikka saisi masun taas toimimaan (kiitos kroppani hajottamisesta, oksentelu ja laksatiivit).

Olisikohan tämä taas yksi uusi alku? :)